top of page

Laura Mytystä Primaqin operatiivinen johtaja

She is back! Merkintä “äitiyslomalla” on nyt poistettu Lauran yhteystiedoista ja samalla voimme suureksi iloksemme vihdoin paljastaa, että Laura Mytty on aloittanut Primaqilla operatiivisen johtajan roolissa 5.12.2022 alkaen.




Lauraa on ikävöity ja kaivattu Primaqilla kovasti, ja siksi meillä onkin fiilis kuin jouluaattona konsanaan – Laura kun on monella tapaa todellinen lahja(kkuus). Lauran paluun ja nimitysuutisten kunniaksi ajattelimme kertoa teille hieman Lauran matkasta Primaqilla ennen äitiyslomalle jäämistä sekä tarkemmin siitä, mikä on Lauran rooli yrityksessä tästä eteenpäin.

Lauran matka Primaqilla alkoi kesäkuussa 2020 markkinointistrategistin roolissa. Laura oli tuolloin Primaqin 5. työntekijä, mikä tuntuu nyt – vain 2,5 vuotta myöhemmin – melko absurdilta, sillä meitä on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut noin 20.

Kun verrataan tämän päivän Primaqia vuoden 2020 Primaqiin, on muutos ja kehitys hätkähdyttävä. Elimme tuolloin ennennäkemätöntä poikkeustilaa, mikä vahvisti entisestään päätöstämme keskittyä digitaalisten markkinointipalvelujen tarjoamiseen. Vaikka Someassari-palvelumme oli toki ollut olemassa jo useamman vuoden, oli vuosi 2020 merkittävien muutosten aikaa. Primaqin pienen henkilöstömäärän myötä Lauran työnkuva oli laaja, mutta ensisijaiseksi tehtäväkseen hän otti kehittääkseen meille uudistetun myyntistrategian – mikä todellakin kannatti. Muutama kuukausi Lauran mukaantulon jälkeen tuplasimme henkilöstömäärämme ja vuoden päästä lähtötilanteesta oli henkilöstömäärä jo nelinkertaistunut.

Ennen äitiyslomalle jäämistä Laura toimi sekä myynnin että osittain myös sosiaalisen median sisällöntuottajien esihenkilönä. Tämän lisäksi hän oli luomassa yrityksen strategiaa sekä kehittämässä uusia toimintatapoja laadun ja tehokkuuden edistämiseksi. Nyt Laura palaa kuitenkin uudenlaisen roolin lisäksi myös täysin erilaiseen työarkeen, sillä uudistimme alkuvuodesta 2022 tapamme työskennellä siirtymällä tiimityöskentelymalliin. Rakenneuudistusten lisäksi mukana on paljon niin uusia työntekijöitä kuin uusia asiakkaitakin.

”Primaqilla oli kova meininki päällä jo ennen äitiyslomaani, eikä vauhti selkeästi ole ainakaan hidastunut. On ollut niin hienoa huomata, miten suuria edistysaskeleita yrityksessä on otettu vain reilun vuoden aikana. Eniten odotan sitä, että pääsen konkreettisesti näkemään kaikki ne muutokset, mitä tänä aikana on tapahtunut.”

- Laura Mytty

Jatkossa Laura toimii Primaqin operatiivisena johtajana ja tulee vastaamaan Primaqin päivittäisestä toiminnasta eli siitä, että meillä toimitaan strategisten linjausten mukaisesti. Laura tuo mukanaan myös uusia näkökulmia ja tuoreita ideoita, sillä poissaolo on väistämättä antanut hänelle tilaisuuden tarkastella asioita uudenlaisesta perspektiivistä. Laura palaakin takaisin motivoituneena ja valmiina varmistamaan ensiluokkaisen asiakas- ja työntekijäkokemuksen.


“Uskallan väittää, että vuodesta 2023 tulee Primaqin menestyksekkäin vuosi – kaikilta osin. Ja miten tämän teemme, niin panostamalla tietysti tärkeimpään voimavaraamme, työntekijöihimme.🖤”

- Laura Mytty


Meille on tärkeää, että jokainen saa hyödyntää työssään omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Tästä hyötyy niin yritys kuin työntekijä itse. Olemme todella onnellisia siitä, että voimme tarjota Lauralle uusia mielekkäitä haasteita, ja olemme varmoja siitä, että Laura on juuri oikea henkilö operatiivisen johtajan rooliin.


”Meillä on samanlainen ajatusmaailma – Lauraan ja hänen päätöksentekokykyynsä voi aina luottaa täysin ja rauhallisin mielin. Täällä ollaan innolla odotettu Lauran paluuta ja pidetty tiiviisti yhteyttä läpi koko Lauran poissaolon ajan. Ihanaa päästä taas tekemään töitä yhdessä!”

- Paula Virrankoski, osakas


Lauralta löytyy paitsi Primaq-henkisyyttä, myös bisnesvaistoa ja kykyä nähdä asiat kokonaisuuksina kaikkien osapuolien näkökulmasta. Laura on tavoitteellinen tekijä, joka hallitsee sekä numerot että ihmiset – Laura tekee asioista kannattavia, mutta ihmisten ehdoilla.

- Anu Wiio, omistaja

bottom of page