Primaq 8 vuotta – mitä vuosi 2022 on tuonut tullessaan?

Palataan heti tähän alkuun vuosi taaksepäin aikaan, jolloin juhlittiin Primaqin 7-vuotista taivalta. Kirjoitimme aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessa seuraavasti:


”Normaalisti menneiden vuosien katsauksen jälkeen on tapana kertoa hieman tulevaisuuden näkymistä, mutta jos mietimme sitä, missä olimme reilu vuosi sitten ja missä olemme nyt, ei tätä olisi voinut mitenkään ennustaa. Siksi emme tee sitä nytkään.”


Onneksi emme ennustaneet, sillä pieleenhän se olisi luultavasti ainakin suurimmaksi osin mennyt – muutoksen tuulet ovat nimittäin puhaltaneet vahvasti myös vuonna 2022. Tänä vuonna ollaankin pistetty asiat oikein mullin mallin, sillä uudistimme täysin mm. tapamme työskennellä. Tämän lisäksi olemme laajentaneet palvelutarjontaamme, toivottaneet uusia lahjakkuuksia tervetulleeksi tiimimme ja toteuttaneet useammankin viime syksynä teettämässämme asiakastyytyväisyyskyselyssä esiin tulleen toiveen. Vilkaistaanpa hieman tarkemmin. 👇🏻


Henkilökohtaisista someassareista sometiimeiksi


Lupasimme vuoden 2021 syksyn asiakastyytyväisyyskyselyn yhteydessä, että hyödynnämme kyselyn tuloksia toimintamme kehittämisessä. Tämän lupauksen me lunastimme ensimmäisen kerran heti tammikuussa pistämällä koko firman työskentelytavat uusiksi, minkä myötä asiakkaiden henkilökohtaiset someassarit laajenivat useamman henkilön sometiimeiksi. Uudistuksen tarkoituksena oli valjastaa entistä kattavammin ja monipuolisemmin ammattitaitoisen tiimimme kykyjä asiakkaidemme käyttöön. Muutoksen taustalla vaikuttivat myös työntekijöidemme toiveet ja säännöllisistä työtyytyväisyyskyselyistä kerätyt työskentelytapoihin liittyvät kehitysehdotukset. Yksi motoistamme on ”nopeet liikkeet on näyttävii” ja tämäkin muutos itseasiassa keksittiin, suunniteltiin ja otettiin menestyksekkäästi käyttöön vain muutamassa kuukaudessa – eikä paluuta entiseen enää ole.


Sometiimien muodostaminen on saanut paljon kiitosta sosiaalisen median sisällöntuottajiltamme, sillä sen on koettu vaikuttavan positiivisesti sekä työnjälkeen että työnteon mielekkyyteen ja lisäksi myös yleisesti työhyvinvointiin.


”En voi kuvitella, että palattais vanhaan työskentelymalliin, sillä oon kokenut, että nykyinen malli on paljon toimivampi — niin asiakkaille kuin meille työntekijöille. Tiimityöskentely mahdollistaa sen, että voidaan paremmin hyödyntää jokaisen omia vahvuuksia, mikä on hyvä juttu molemmille osapuolille.”

Aino, sosiaalisen median sisällöntuottaja

”Tiimeissä syntyy parempaa sisältöä, kun ideoita pallotellaan useampien aivojen välillä. Työskentely on myös sosiaalisempaa ja uusien ideoiden ja ajatusten eteenpäin vieminen on helppoa, kun on päivittäin yhteyksissä toisiin tiimiläisiin.”

Oona, sosiaalisen median sisällöntuottaja


”Musta etätyöskentely on ollu ehdottomasti helpompaa ja mukavampaa sen jälkeen ku siirryttiin tiimityöskentelyyn. Kiva kun joka viikko on tiimin kans paliksia, nii pääsee vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan työkavereiden kans, vaikka ei toimistolla käviskään! Yhessä ideoiminen ja tekeminen on kivaa, mut myös super tehokasta! Tiimiläisiltä saa myös nopeesti ja helposti apuja, vinkkejä tai mielipiteitä kun tarvii!”

Elli, sosiaalisen median sisällöntuottaja


”Parasta tässä vuodessa on ollut TTT, ja nyt ei puhuta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, vaan tiivistä tiimityöskentelystä, vaikka onhan sekin välillä aikamoista rumbaa. Oma tiimi, ja tietty koko Primaqin tiimi on siis täyttä superii! Monta päätä kun lyö yhteen (onneks ei kirjaimellisesti) saa tosi hyviä uusia ideoita ja omastakin työskentelystä enemmän irti.”

Saija, sosiaalisen median sisällöntuottaja


”Primaqin viime kuun työtyytyväisyyskyselyn perusteella oli harvinaisen selvää, että tiimityöskentelyyn siirtyminen on ollut pelkästään positiivinen ja kovasti kaivattu muutos – yleinen työilmapiiri on nykyään paljon avoimempi ja kevyempi kun voidaan jakaa ne haasteellisimmatkin keissit muiden tiimiläisten kanssa.”

Jenina, tiiminvetäjä, sosiaalisen median sisällöntuottaja & työsuojeluvaltuutettu


Ja koska muutos sai sen suurimman kipinän nimenomaan asiakkaiden toiveesta, on ollut palkitsevaa huomata, että sen positiiviset vaikutukset näkyvät myös ulospäin.


”Siis teitä alkaa olee sellanen ryhmä, et tarviiko mun koht enää töissä käydä kun te hoidatte kaikki. Tätä mä oon aina toivonu!”

Asiakkaalta saatu palaute 2022



”Tiimiytymisestä tuli ammattimaisempi fiilis ja sen myötä taas näki, että teillä hommat menee aina eteenpäin ja kokoajan kehitellään jotain uusia toimintatapoja.”

Asiakkaalta saatu palaute 2022



”Tämä on ollut kyllä hyvä ja toivottu muutos!”

Asiakkaalta saatu palaute 2022


Vaikka muutos tehtiinkin nopealla aikataululla, on sen takana kuitenkin aivan valtava työmäärä – joka on edelleenkin kesken. Toisaalta kun tehdään töitä sosiaalisen median parissa, ei sitä oikeastaan koskaan voi sanoa olevansa valmis. Se vaatii jatkuvaa kehittämistä ja uuden opettelua sekä työskentelytapojen ja -välineiden mukauttamista. Mutta kun motivaatio on kohdallaan ja tekee sitä mistä tykkää, on helpompi jaksaa raskaidenkin ajanjaksojen läpi.


”Mitään erityisen haastavaa ei ole ollut, mikä on tietenkin kiva asia, mutta kyllä tuo position muutos tiiminvetäjäksi ja samalla koko Primaqin muutos yksilötekemisestä tiimeiksi vaati oman aikansa. Aika kauan kesti löytää se omalle tiimille sopivin työskentelytapa ja näitä tapoja kyllä hiotaan ja hienosäädetään edelleenkin, koska käytännössähän sitä lopulta nämä jutut parhaiten oppii ja huomaa.”

Inka, tiiminvetäjä & sosiaalisen median sisällöntuottaja


”Tiiminvetäjän rooli toi runsaasti lisää vastuita ja koen, että motivaatio työtä kohtaan nousi. Uuden oppiminen ja haasteet ovat aina motivoineet minua – tiiminvetäjän roolissa näitä on todellakin päässyt kohtaamaan!”

Juulia, tiiminvetäjä & sosiaalisen median sisällöntuottaja





Primaq goes TikTok – ja muut lisäpalvelut

Kuten sanottu, sosiaalisen median sisällöntuotanto on työ, jossa pääsee jatkuvasti opettelemaan uutta ja kehittämään uusia palveluita. Vuonna 2022 olemme lisänneet palveluvalikoimaamme TikTok-videosisällöt ja erilaiset teemakuvaupäivät. Näiden lisäksi olemme tehneet tänä vuonna paluun sinne, mistä kaikki sai alkunsa – tapahtumiin.


TikTok on siinä mielessä mitä mahtavin markkinointikanava, että siellä on moniin muihin kanaviin verrattuna huomattavasti suurempi mahdollisuus saada katselukertoja ja sitouttaa – vaikka tilillä ei olisi yhtäkään seuraajaa. Lähes jokaisella TikTokiin lisätyllä videolla on lähtökohtaisesti mahdollisuus kasvaa viraaliksi. Jos sinua siis esimerkiksi on jarruttanut esimerkiksi yrityksesi koko tai pienet seuraajamäärät muissa somekanavissa – jätä huolet sikseen ja anna palaa!



”Etenkin pienyritysten ja paikallisten yritysten kannattaisi aloittaa sisällöntuotanto TikTokissa, sillä vaikka isojenkin brändien kuuluu olla siellä, pienemmät hyötyvät alustan tarjoamista kasvumahdollisuuksista ja sitoutuneisuusasteesta eniten.”

Ada, sosiaalisen median sisällöntuottaja


TikTok on myös erinomainen kanava kertoa yrityksen toiminnasta ja kehittää yrityksen brändi- ja työnantajamielikuvia. Me olemmekin saaneet tänä vuonna TikTokin kautta lukuisia avoimia työhakemuksia, joten jos sinulla on ollut haasteita esimerkiksi rekrytoinnin kanssa, on TikTok erinomainen kanava myös siihen tarkoitukseen!


Vaikka videoiden suosio sosiaalisen median sisältömuotona jatkaa hurjaa kasvuaan, on laadukkailla valokuvilla edelleen valtava merkitys. Olemmekin järjestäneet tänä vuonna eri sesonkien ympärillä pyöriviä teemakuvauspäiviä, joihin voi osallistua valitsemallaan kuvauspaketilla – kuvauspäivät ovat olleet todella suosittuja, joten aiomme jatkaa niiden toteuttamista myös ensi vuonna.


”Laadukas kuva ei ole vain teknisesti hyvin otettu, mutta myös sisällöltään mielenkiintoa herättävä. Määrällisesti valokuvia postataan muuhun sisältöön verrattuna eniten ja massaan on helppo hukkua. Laadukas kuva kiinnittää huomion loputtomassa kuvatulvassa, se sitouttaa seuraajia ja sitä jaetaan enemmän. Kuvat ovat myös universaalia sisältöä ja niihin reagoidaan helpommin ja nopeammin kuin muuhun sisältöön. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa eikä vain kuva-aiheesta vaan myös siitä kuka kuvan takana on. Kuvat myyvät yritystä ja edustavat brändiä, joten laatuun kannattaa panostaa ja kuvien sisältöä suunnitella vastaamaan brändin muuta visuaalista ilmettä.”

Aava, sosiaalisen median sisällöntuottaja & valokuvaaja


Teemakuvauspäivien suunnittelun ja toteuttamisen lisäksi olemme tänä vuonna kehittäneet ja selkeyttäneet Someassari-palveluumme sisältyvää valokuvausta sekä palveluna että prosessina. Kuvauksia onkin järjestetty tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin – ihanaa!


”Valokuvauspalvelua ja sen työprosessia on pyritty kehittämään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistäkin paremmin. Kuvauksia suunnitellaan kokonaisvaltaisemmin tiimin, valokuvaajan ja asiakkaan kesken niin, että visuaalinen ilme tukee brändin ilmettä ja sanomaa. Kiinnitämme entistäkin enemmän huomiota siihen, että kuvat ovat laadukkaita, kiinnostavia ja ennen kaikkea asiakasyrityksen näköisiä.”

Emmi, valokuvaaja & luova suunnittelija


Olemme tehneet tänä vuonna myös paluun tapahtuma-alalle tapahtumahenkilöstön vuokrauspalvelun myötä – tämänkin asiakkaidemme toiveesta. Olemme syyskuusta 2022 alkaen tarjonneet taas tapahtumahenkilöstöä yritysten erilaisiin tapahtumiin, kuten messuille, avajaisiin, maistatuksiin, virkistyspäivälle, kiertueille ja lanseeraustilaisuuksiin. Paluu tapahtuma-alalle on ollut loppujen lopuksi melko loogista, sillä someala ja tapahtuma-ala vaativat tekijöiltään hyvinkin paljon samankaltaisia ominaisuuksia.


”Ammattitaitoisella tapahtumahenkilöstöllä on iso vaikutus tapahtuman onnistumisen kannalta. Asiakkaan ja tapahtumahenkilöstön välissä täytyy olla luotto, että kaikki menee maaliin. Meiltä löytyy vaadittavaa tarkkuutta sekä joustavuutta, mutta pitää kuitenkin muistaa, että tapahtumista puhuttaessa mikään ei rakennu päivässä – timantit erottuu, mutta niitäkään ei tehdä muutamassa hassussa tunnissa.

Capri, tapahtumakoordinaattori



Tervetuloa tiimiin!


Olemme tänäkin vuonna saaneet joukkoomme uusia Primaq-henkisiä ammattilaisia niin sosiaalisen median sisällöntuotantoon, valokuvaukseen kuin myyntiinkin. Vaikka henkilöstössämme onkin tapahtunut hieman muutoksia kuluneen vuoden aikana, koemme, että tällä hetkellä tiimihenkemme ja energiamme on korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin.


”Työ primaqilla on ollut odotusten ylittävää! En osannut ajatellakaan kuinka kivaa täällä on työskennellä, ihan huippua!”

Jukka, myyntiedustaja


Dynaaminen ja energinen tiimimme on ehdottomasti koko toimintamme sydän – ilman sitä ei olisi Primaqia. Olemme toki aina olleet tiimi, mutta koemme silti, että nyt sometiimeihin siirtymisen myötä olemme nähneet entistä selkeämmin miten upeita ja lahjakkaita ihmisiä meillä on talo täynnä ja miten suuri rikkaus on saada tehdä töitä yhdessä.


”Yksi tämän vuoden tärkeimmistä oivalluksista on se, kuinka tärkeetä on tykätä työstä mitä tekee. Töissä menee niin iso osa elämästä, että on sillä vaan suuresti väliä miten, missä ja kenen kanssa noi tunnit viettää. Oon oppinu myös sen, miten konkreettisesti henkilöstön työn imu ja työpaikan tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Uskon, että se on kaikkien etu jos jengi tykkää työstään: yksilön, työyhteisön ja koko yrityksen. Kyse on pitkälti siitä et erilaiset ihmiset löytää työtehtäviä ja tekemistä, joista oikeesti tykkää. Kun aidosti tekee mitä tykkää niin antaa parastaan.”

Paula, markkinointi & palveluiden kehittäminen, osakas


Tervetulotoivotukset eivät tänä vuonna suinkaan rajoitu vain uusiin tiimikavereihin, sillä saamme vielä tämän vuoden puolella toivottaa tervetulleeksi takaisin työelämään tutut kasvot, kun Laura palaa riveihimme toisen tärkeän tehtävän, äitiyden, ääreltä. Emme malta odottaa, että saamme Lauran takaisin jatkamaan Primaqin kehittämistä – nyt täysin uusista lähtökohdista Lauran äitiysloman aikana tehtyjen uudistusten myötä.


” Oon itseasiassa seurannut Primaqin kehitystä ja uusia innovaatioita tosi tarkasti ja ylpeydellä äitiyslomasta huolimatta. Primaqilla oli kova meininki päällä jo ennen mun äitiyslomaa, eikä vauhti selkeesti ole ainakaan hidastunut. On ollut niin hienoa huomata, miten suuria edistysaskeleita yrityksessä on otettu vain reilun vuoden aikana.

Mulla on tosi odottavaiset fiilikset töihinpaluun suhteen. Ihanaa päästä taas bisnesten pariin ja tavata kaikki rakkaat työkamut. Poissaolo on väistämättä antanut tilaisuuden tarkastella asioita uudesta perspektiivistä. Töihin ei tarvitsekaan palata tyhjin käsin – aina pari ässää hihassa.”

Laura, markkinointi & palvelujen kehittäminen


Raportointi uuteen uskoon


Sosiaalisen median sisällöntuotannon yksi parhaimmista puolista on se, että siellä on helppo kokeilla uusia juttuja matalalla kynnyksellä, oli kyse sitten uusista ominaisuuksista, uudentyyppisistä julkaisuista, eri tavalla toteutetuista mainoskampanjoista tai vaikka kokonaan uusista kanavista. Kun ideoi, testailee ja kokeilee rohkeasti uutta, on helpompi hahmottaa, mikä yrityksen sometileille toimii kaikista parhaiten – mikä edellyttää tietysti myös sitä, että niitä tuloksia seurataan aktiivisesti. Yksi tämän työn parhaista puolista onkin ehdottomasti nähdä konkreettisia tuloksia.


”Palkitsevinta sosiaalisen median sisällöntuottajan työssä on miun mielestä onnistumisen tunteet, joita syntyy kun esimerkiksi asiakkaan tilit on kasvussa tai asiakkaalle julkaistu postaus/reels saa paljon tykkäyksiä, kommentteja ja näyttökertoja. Palkitsevinta on myös asiakkaiden tyytyväisyys meidän tekemiseen sekä oman ja tiimin työnjäljen näkeminen käytännössä!”

Ronja, sosiaalisen median sisällöntuottaja


Meillä ei ole koskaan tehty mitään vain tekemisen ilosta (no ok, varmasti on), mutta kun kyseessä on asiakkaiden sosiaalisen median tilien hallinta, on kaikessa aina ollut taustalla tavoitteiden asettaminen yhdessä asiakkaan kanssa sekä niiden tavoitteiden toteutumisen seuranta. Tänä vuonna olemme ottaneet tässä seurannassa ison askeleen eteenpäin, sillä olemme ottaneet käyttöömme uuden raportointijärjestelmän, jonka avulla somesisältöjen analytiikkatietojen seuranta on entistä systemaattisempaa ja läpinäkyvämpää asiakkaillemme. Enää seurantaa ei tehdä vain suljettujen ovien takana ja onnistumisista silloin tällöin raportoiden, vaan raportoinnista on tehty säännöllistä ja toistuvaa.


”Useampi asiakas on ollut sitä mieltä, että säännöllinen raportointi on todella tervetullut uudistus, koska se helpottaa somemarkkinoinnin tärkeyden ja kätevyyden selittämistä koko organisaatiolle – luvut kun eivät valehtele.”

Nina, tiiminvetäjä & sosiaalisen median sisällöntuottaja





Mitä kuuluu myynnille?


Kehitystyö on ollut Primaqilla selkeästi yksi vuoden 2022 kantavista teemoista. Viime vuodet ovat pakottaneet mukautumaan muuttuviin maailmantilanteisiin, mikä ei ole tietenkään ollut aina helppoa. Vaikeista hetkistä voi kuitenkin aina poikia jotakin hyvää, kun niihin osaa suhtautua tilanteen vaatimalla tavalla.


”Olemme panostaneet asiantuntijuuteen, sillä loppujen lopuksi on tärkeämpää olla asiantuntija kuin myyjä. Olemme kehittäneet palveluitamme vastaamaan paremmin maailmantilanteen muuttamiin tarpeisiin. Olemme olleet vuonna 2022 entistäkin enemmän meidän asiakkaitamme varten, sillä haluamme tarjota ja taata heille onnistumisia somemarkkinoinnin keinoin!­”

Susanna, avainasiakkuuspäällikkö & myyntiedustaja


Tänä vuonna olemmekin tehneet myös myynnin saralla entistä enemmän töitä nykyisten asiakkaidemme eteen – kuten sanottu, loppujen lopuksi on tärkeämpää olla asiantuntija kuin myyjä. Primaqilla kaikki tiedostavat sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet, ja jos olemme sitä mieltä, että meillä on tarjota asiakkaalle jotain aidosti lisäarvoa tuottavaa, teemme sen.


”Tänä vuonna olemme keskittyneet paljon olemassa oleviin asiakkaisiin ja heidän tarpeisiinsa. Kokemuksen pohjalta osaamme tarjota asiakkaalle juuri sen mikä hyödyttää heitä ja heidän liiketoimintaansa. Olemme kehittäneet uusia lisäpalveluita asiakkaiden toiveita kuunnellen. Asiakas on meille aina keskiössä”

Tia-Maria, myyntipäällikkö





Mitä seuraavaksi?


Emme ennustaneet vuonna 2021 sitä, missä tulisimme olemaan vuonna 2022 – emmekä aio tehdä sen tarkempia ennustuksia tälläkään kertaa. Suurin tavoitteemme on ollut kirkkaana mielessämme vuodesta 2016 alkaen, kun perustimme Suomen ensimmäisenä yrityksenä Someassari-palvelun, mutta mitä iloa olisi matkassa päämäärään, jos matkan varrelle ei mahtuisi myös hieman yllätyksiä? Kyllä me tiedämme mitä me haluamme tehdä ja missä haluamme olla, mutta haluamme antaa tilaa myös intuitiolle ja seikkailulle, koska siitähän sosiaalisessa mediassa – ja elämässä ylipäätään – on kyse.


”Primaqin vuosi 2023 tulee pitämään sisällään samaa hyvää Primaq-meininkiä ja asiakkaidemme entistä parempaa palvelua. Tiimimme kasvaa entisestään ja palveluihimme tulee uutta tarjoamaa. Kasvamme, mutta maltillisesti, sillä emme halua nopean kasvun vaikuttavan negatiivisesti esimerkiksi asiakaskokemukseen. Tavoitteenamme on olla Suomen tunnetuin Someassari-palvelua tarjoava yritys.”

Anu, hallinto & asiakkuudet, omistaja


Luvassa on siis jotain vanhaa ja jotain uutta. Jotain tuttua ja turvallista, mutta lisäksi myös seikkailuja ja suuria unelmia. Itsensä ylittämistä ja muiden kannustamista. Kaatumista ja nousemista ylös vahvempana kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2023 taatusti varmaa on kuitenkin se, että

me olemme siellä missä tapahtuu.