Primaq ft. Teo Vincent - Siellä Missä Tapahtuu

Primaq on markkinointitoimisto, jonka ytimeen tiivistyy hurja tekemisen meininki ja intohimoinen ote kaikkeen mitä tehdään. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä ja uskallamme kokeilla rohkeasti uusia juttuja. Nyt me ollaan tehty jotakin sellaista, mitä tuskin kukaan olisi osannut odottaa ‒ me tehtiin biisi.


Monet menestyneet tuotteet ja yritykset ovat saaneet alkunsa mitä valloittavimmilla tavoilla hullunkurisista kommelluksista ja sattumista aina ystävien kanssa vietettyihin rentoihin (ja kosteisiin) saunailtoihin. Meidän ideamme oman biisin tekemisestä sai itseasiassa alkunsa hieman samalla tavalla, sillä idea heitettiin kiukaalle löylyjen ohella saunassa. Muutamia päiviä myöhemmin aloimme pohtia, että vaikka idea omasta biisistä kuulostikin aluksi melko absurdilta ja hullulta ajatukselta, oli se todellisuudessa kaikkea muuta kuin sitä. Se olisi jotakin sellaista, joka kuvastaisi täydellisesti sitä mitä me olemme, miten me ajattelemme ja miten me toimimme. Siihen kulminoituisi täydellisesti me ja meidän arvomme ‒ rohkeus, yhteistyö ja kestävyys. Oma biisi ei enää ollutkaan hullu idea vaan se oli jotain sellaista, joka meidän pitää tehdä.


ROHKEUS. Meillä on rohkeutta kasvaa ja kokeilla uutta, kehittää ja ottaa riskejä sekä luoda uusia toimintamalleja ja palveluita. Me emme lannistu tai jää paikoillemme vaan menemme tekemisen meiningillä tarmokkaasti eteenpäin. Siitähän tässä kaikessa on kyse. Haluamme oppia uutta ja tehdä asioita eri tavalla. Haluamme luoda uutta ja uudistaa vanhaa. Oma biisi on monella tapaa riski, eikä meillä ole aavistustakaan mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta seisomme ylpeänä työmme takana, ja jos nyt aivan suoraan sanotaan, niin olihan tämän kaiken tekeminen ihan helvetin hauskaa ja ikimuistoista.


YHTEISTYÖ. Yhdessä olemme enemmän ja yhteistyön kautta parhaat ideat useimmiten myös syntyvät. Meille yhteistyö on elämäntapa sekä sisäisesti että asiakastyössämme. Yhteistyöllä jokaisen omia vahvuuksia hyödyntäen, pystymme tarjoamaan asiakkaidemme käyttöön parhaan mahdollisen osaamisen. Vaikka biisi kertookin meistä, on sen takana todellisuudessa paljon muutakin kuin vain me. Siksi tässä vaiheessa haluammekin kiittää mitä nöyrimmin kaikkia tahoja, jotka ovat osallistuneet tähän projektiin:

Kiitos biisin tuotannosta Sibelius-lukion opiskelija ja nuori tuottajalupaus Ville Wiio, kiitos sanoitusten nerokkaasta ideoinnista sisällöntuottajamme Nina Varpenius, kiitos heittäytymisestä äänityksiin työntekijöillemme, kiitos ammattitaitoisesta videokuvauksesta Ville (Kaulus) Häyrinen, kiitos videon mielettömästä toteutuksesta TwentyOne Media, kiitos valokuvista ja kopterikuvauksesta Kim Nordström, kiitos kuvausjeesistä Aapo Enqvist, kiitos osallistumisesta kuvauksiin kaikki työntekijämme, kiitos kuvauslokaation mahdollistamisesta La Lux Yachts ja koko teidän huikea miehistönne. Erityiskiitokset artisti Teo Vincentille — meitä vähän jännitti aluksi esittää tämä idea, mutta niin vain lähdit täysillä mukaan, pelottomasti ja sydämellä. Osasit muodostaa kanssamme kokonaisuuden, josta tuli parempi kuin osasimme odottaa. Kiitos.


KESTÄVYYS. Olemme osa ympäristöämme ja suhtaudumme siihen vastuullisesti. Pyrimme kehittämään liiketoimintaamme niin, että kestävyys on ajattelutapanamme jokaisella toimintamme tasolla. Kestävyys on meille tärkeää, oli kyseessä sitten taloudellinen-, ekologinen- tai sosiaalinen kestävyys. Jos me mietimme kestävyyttä tämän projektin näkökulmasta, lopputulema on ehkäpä se, että lopputulos kestää useammankin kuuntelun ja jää takuulla soimaan päähän!


Kaikki sai siis alkunsa siellä pyhimmissä ja perinteisimmässä suomalaisesta paikassa, mutta lopputulos on jotakin sellaista, jota perinteisessä suomalaisessa markkinointimaailmassa on harvoin, jos koskaan, nähty. Kuka tietää mitä me keksimme seuraavaksi, mutta nyt on aika nauttia ja olla Siellä Missä Tapahtuu eli Spotifyssa ja YouTubessa. Korkatkaa siis kuohuvat ja nauttikaa musiikista, sillä niin mekin aiomme tehdä ‒mutta ensin me hoidetaan aidolla tunteella asiakkaiden somet hyvään kuosiin.