Primaq x T.R. Björkbom-Trading Oy Ab
Näkyvyyttä, uskottavuutta ja vaikuttavia tuloksia – digitaalisen markkinoinnin ulkoistaminen toi TRB:lle miljoonia näyttökertoja sekä uskottavuutta tukkukanavissa ja jälleenmyyjillä.
Primaqin ja TRB:n yhteistyö alkoi joulukuussa 2021, kun TRB päätti ulkoistaa sosiaalisen median sisällöntuotantonsa resurssipulan vuoksi. Ennen TRB:n nykyisen markkinointivastaavan, Sari Kallion, saapumista yrityksessä ei ollut ketään markkinoinnista vastaavaa henkilöä. Koska Sarin vastuualue on hyvin laaja, huomasi hän nopeasti, että säännöllinen sosiaalisen median sisällöntuotanto, mainonta ja sen kehittäminen vaatisivat ulkopuolista apua – tämä johti yhteistyön käynnistämiseen Primaqin kanssa.
Primaqin ottaessa vastuun TRB:n Facebook- ja Instagram-tileistä tavoitteena oli kasvattaa erityisesti TRB:n maahantuomien MONIN-makusiirappien brändinäkyvyyttä. Samalla yhteistyö tähtäsi myös TRB:n tarjoamien tilahankkeiden ja horeca-alan ammattilaisille suunnattujen tuotteiden ja koulutusten tunnettuuden lisäämiseen.
Yhteistyön aikana Primaq on keskittynyt tuottamaan sosiaalisen median postauksia ja mainoskampanjoita TRB:n tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi Primaq on toteuttanut still-kuvauksia, jotka ovat painottuneet erityisesti sesonkeihin ja tapahtumiin. Vuonna 2024 yhteistyötä laajennettiin lisäämällä Instagram Reels -lyhytvideot palvelupakettiin. Tämä lisäys on tuonut TRB:n sisältöihin uudenlaista elävyyttä, mikä on auttanut tavoittamaan laajemmin yrityksen kohdeyleisöä, erityisesti nuorempia henkilöitä.

“Resurssit eivät yksinkertaisesti riittäneet kaiken tekemiseen, ja oli selvää, että tarvitsimme ulkopuolista apua. Primaqin tiimi on tuonut kaivattua tukea sisällöntuotantoon, ja on ollut hienoa, että sisältöä tuottavat ammattilaiset, jotka osaavat puhutella kohderyhmäämme oikealla tavalla.”
- Sari Kallio, Marketing Specialist, TRB
vuonna 2024 trb:n facebook- ja instagram-mainonta tavoitti yli puoli miljoonaa uniikkia silmäparia ja saavutti noin 1,5 miljoonaa näyttökertaa
Primaqin yhteistyö TRB:n kanssa on tuonut merkittävää lisäarvoa niin brändinäkyvyyden kuin asiakaskokemuksen kehittämiseen. Sosiaalisen median sisällöt ja mainoskampanjat ovat vahvistaneet MONIN-makusiirappien asemaa markkinoilla ja luoneet TRB:lle brändinäkyvyyttä, jollaista ei aiemmin ollut saavutettu.
Liikkuva kuva ja videosisällöt ovat olleet tärkeässä roolissa näkyvyyden kasvattamisessa. Primaq on tuottanut laadukasta digitaalista markkinointia, joka puhuttelee kohderyhmää oikealla tyylillä ja sävyllä. Ammattimainen lähestymistapa ja ajankohtaisten trendien hyödyntäminen ovat tuoneet TRB:lle uutta tapaa viestiä ja tehdä itseään tutuksi.
“Ilman Primaqin tukea TRB:n markkinointi olisi jäänyt pienimuotoisemmaksi. Jos tekisimme kaiken itse, sisältö perustuisi pitkälti pelkkiin still-kuviin ja valmiisiin materiaaleihin. Meillä ei yksinkertaisesti olisi resursseja tai osaamista hyödyntää liikkuvaa kuvaa ja kampanjoiden optimointia samalla tavalla kuin Primaq tekee."
- Sari Kallio, Marketing Specialist, TRB

"Meillä on tällä hetkellä käytännössä mediaherruus – näkyvyys on kasvanut valtavasti sekä TRB:n että MONINin osalta. Olemme saaneet myös lisää uskottavuutta erityisesti tukkukanavissa ja jälleenmyyjillä. On hienoa, että voimme painottaa sitä, että brändimainontaan panostetaan jatkuvasti.”
-Sari Kallio, Marketing Specialist, TRB
"Primaq on kuin oma tiimi"

Vaikka TRB:n markkinointiosasto koostuukin vain yhdestä henkilöstä, ei todellisuus kuitenkaan tunnu siltä. Yhteistyö Primqin kanssa on tuonut TRB:n tueksi kokonaisen tiimin digitaalisen markkinoinnin asiantuntijoita, jolloin ajatusten vaihtaminen on helppoa. Primaqin asiakaslähtöisyys ja oma nimetty asiakasvastaava tekevät yhteydenpidosta sujuvaa ja mutkatonta. Yhteistyössä korostuu Primaqin kyky reagoida nopeasti asiakkaan tarpeisiin ja tarjota ratkaisuja myös pienempiin kysymyksiin. Primaqin tarjoama tuki ulottuu käytännön toteutuksen lisäksi strategiseen näkemykseen. Tämä tekee yhteistyöstä paitsi sujuvaa myös pitkäjänteisesti vaikuttavaa.
Yhteistyö Primaqin kanssa on tuonut TRB:lle kaivattuja lisäresursseja, uusia näkemyksiä ja asiantuntijuutta. Ennen kaikkea Primaq on kuitenkin tarjonnut aitoa kumppanuutta, joka tukee päivittäisessä arjessa ja palvelee pitkällä tähtäimellä. Primaq on ollut luotettava tukipilari, jonka avulla TRB on voinut keskittää resurssejaan muualle ilman huolta siitä, että se olisi pois markkinoinnista.
"Tuntuu kuin ympärillä olisi kollegoita ja kokonainen markkinointiosasto. Vaikka emme työskentelekään samassa tilassa, Primaqin kanssa voi aina jakaa ajatuksia ja kysyä mitä tahansa. Voin aina luottaa siihen, että saan vastaukset nopeasti ja asiat etenevät ilman turhia viivytyksiä."
- Sari Kallio, Marketing Specialist, TRB

"En keksi yritystä, jolle en suosittelisi Primaqin palveluita. He ovat kuitenkin erityisen hyvä valinta yrityksille, jotka kaipaavat luovaa kumppania tuomaan uusia ideoita, lisäresursseja ja visuaalisesti näyttäviä toteutuksia.”
- Sari Kallio, Marketing Specialist, TRB

T.R. BJÖRKBOM TRADING – monipuolinen kumppani tilaprojekteihin ja horeca-tarvikkeisiin
TRB on yli 35 vuoden kokemuksella toimiva suomalainen perheyritys, joka tarjoaa laajan valikoiman palveluja ja tuotteita horeca-alan tarpeisiin sekä tilaprojekteihin. TRB tekee yhteistyötä satojen kansainvälisten valmistajien kanssa ja tarjoaa Suomen kattavimman valikoiman kalusteita, valaisimia, tekstiilejä sekä horeca-tarvikkeita, kuten astioita, aterimia ja elintarvikkeita. Olipa kyseessä uuden tilan rakentaminen tai olemassa olevien tilojen päivittäminen, TRB takaa asiakkailleen sujuvan projektinhallinnan ja korkealaatuisen lopputuloksen.
TRB:n maahantuoma ranskalainen MONIN on maailman johtava makusiirappien valmistaja, jonka tuotteita myydään yli 150 maassa. Vuonna 1912 perustetun MONINin valikoimaan kuuluu yli 150 makua, jotka soveltuvat monipuolisesti juomiin, leivontaan ja jälkiruokiin. MONINin korkealaatuiset siirapit, kastikkeet ja pyreet ovat horeca-ammattilaisten suosikkeja, mutta sopivat erinomaisesti myös kotikäyttöön.