Primaq x haveno
Pitkäjänteinen ja asiantunteva kumppanuus toi Havenon digimarkkinointiin selkeyttä, säännöllisyyttä ja vaikuttavuutta – asiakaslähtöinen viestintä tavoittaa nyt oikean kohdeyleisön entistä tehokkaammin.
Havenon ja Primaqin yhteistyö sai alkusysäyksen hyvinkin käytännöllisestä syystä – sijainnista. Kun Haveno huomasi, että heidän toimitilakiinteistönsä yläkerrassa toimii digitaalisen markkinoinnin toimisto, oli yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen luontevaa. Ensimmäinen tapaaminen sinetöi päätöksen ja yhteistyö aloitettiin syyskuussa 2023.
"Tutustuimme ensin Primaqin verkkosivuihin ja referensseihin, mutta lopullisesti päätös syntyi henkilökohtaisen tapaamisen perusteella. Innostus, positiivisuus ja asiantuntemus vakuuttivat. Syntyi vahva tunne siitä, että nämä ihmiset tietävät, mistä puhuvat – ja osaavat myös tehdä sen, mitä lupaavat."
- Juhani Hujala, toimitusjohtaja, Haveno

Sisältö, joka kasvattaa löydettävyyttä ja vahvistaa Havenon asiantuntijaroolia – joka kanavassa, myös Googlessa
Yhteistyön alussa Primaq lähti tuottamaan Havenolle SEO-optimoituja blogitekstejä verkkosivuille sekä sisältöä sosiaaliseen mediaan niin Facebookiin ja Instagramiin kuin LinkedIniin. Tavoitteena on ollut alusta alkaen korostaa Havenon asemaa ratkaisujen tarjoajana ja kumppanina, tehdä yrityksestä helposti lähestyttävä sekä parantaa orgaanista hakukonelöydettävyyttä. SEO-optimoidut sisällöt tukevat Havenon asiantuntijaroolia ja varmistavat, että yritys tavoittaa oikean kohdeyleisön tehokkaasti myös hakukoneissa. Yhteistyön aikana kuukausittaista palvelupakettia on päivitetty ja markkinointia on tehostettu tarpeen mukaan erilaisin lisäpalveluin – mukaan on tullut niin somemainontaa, uutiskirjeitä kuin henkilöstökuvausta.


Säännöllisyyttä, sujuvuutta ja tehokkuutta digimarkkinointiin
Havenon markkinoinnin suurimpia haasteita ennen yhteistyötä oli säännöllisyyden puute. Sisältöjä tuotettiin satunnaisesti, mikä vaikeutti johdonmukaista viestintää ja näkyvyyden kasvattamista. Primaqin myötä tilanne on muuttunut merkittävästi – säännöllinen ja laadukas sisällöntuotanto on muodostunut osaksi Havenon digimarkkinointia ja viestintä on kehittynyt tavoitteellisemmaksi.
"Ollaan kaivattu jotakuta, joka pitää huolen siitä, että riittävän usein ja säännöllisesti lähtee jonkinlaista viestiä. Nyt voimme luottaa siihen, että markkinointia tehdään pitkäjänteisesti eikä vain silloin, kun siihen sattuu olemaan aikaa."
Enemmän aikaa omaan ydinosaamiseen
Yhteistyö Primaqin kanssa on ollut Havenolle vaivatonta. Primaqin tiimi ymmärtää asiakkaan tarpeet nopeasti ja pystyy tuottamaan sisältöä pienistäkin lähtötietoista. Itseohjautuva työskentelyote ja suunnitelmallinen eteneminen ovat mahdollistaneet sen, että Haveno voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa samalla, kun digimarkkinointi hoidetaan järjestelmällisesti ja ammattitaitoisesti.
"Ollaan kaivattu jotakuta, joka pitää huolen siitä, että riittävän usein ja säännöllisesti lähtee jonkinlaista viestiä. Nyt voimme luottaa siihen, että markkinointia tehdään pitkäjänteisesti eikä vain silloin, kun siihen sattuu olemaan aikaa."

Strateginen kumppani, joka tekee markkinointiviestinnästä mitattavaa ja merkityksellistä
Primaqin tuoma lisäarvo ei ole ollut vain ajan säästöä, vaan ennen kaikkea asiantuntemusta. Haveno on saanut arvokasta pallotteluapua ja strategista tukea, minkä ansiosta markkinointiviestintää on voitu kehittää systemaattisesti juuri oikealle kohdeyleisölle osuvaksi. Primaqin kokemus eri julkaisualustoista, sisällöntuotannosta ja digimarkkinoinnin käytännöistä on mahdollistanut sen, että Haveno on pystynyt hyödyntämään ja kokeilemaan eri digimarkkinointikanavia aiempaa monipuolisemmin ja tehokkaammin. Säännöllinen ja laadukas viestintä on elävöittänyt asiakaskontakteja ja auttanut Havenoa avaamaan uusia keskusteluyhteyksiä asiakkaidensa kanssa.


Jatkuva kehittäminen ja avoin kommunikaatio yhteistyön voimavarana ja tulevaisuuden kulmakivenä
Yhteistyö Havenon ja Primaqin välillä on ollut alusta asti avointa ja kehityshakuista. Markkinointia on muokattu ja optimoitu matkan varrella, jotta se palvelee mahdollisimman hyvin Havenon tavoitteita. Primaq ei ole vain toteuttava osapuoli, vaan tuo aktiivisesti esiin näkemyksiään ja kehitysehdotuksiaan – myös silloin, kun ne poikkeavat asiakkaan alkuperäisistä ajatuksista.
"On ollut hyvä, että yhteistyö ei ole pelkästään sitä, että me sanotaan mitä tehdään ja sitten tehdään. Primaqilla uskalletaan esittää omia näkemyksiä ja ehdottaa uusia lähestymistapoja – ja se tehdään vakuuttavasti. Se on rakentanut luottamusta ja varmistanut, että meitä viedään oikeaan suuntaan."
Jatkuva kehitys ei ole lisäpalvelu – se on yhteistyön ydin
Primaqin asiantuntijuus ja pitkäjänteinen lähestymistapa ovat auttaneet Havenoa kirkastamaan omaa viestintäänsä ja löytämään parhaat kanavat ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistyön kehittyessä on ollut tärkeää, että markkinointia ei tehdä kaavamaisesti, vaan sitä muokataan aktiivisesti tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Primaq haluaa aina varmistaa, että jokainen tehty toimenpide tukee Havenon liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tarpeet ja tavoitteet sekä digimarkkinoinnin kenttä elävät, ja siksi myös tekemisen täytyy elää niiden mukana – yhdessä löydetään aina paras suunta eteenpäin.
Yhteistyön jatkuva kehittäminen ja mukautuminen ovat olleet keskeisiä tekijöitä Havenon ja Primaqin kumppanuudessa. Tulevaisuudessa tavoitteena on syventää yhteistyötä entisestään ja hyödyntää kertyvää dataa sekä asiakasymmärrystä entistä tarkemmin. Yhteistyön muoto saattaa muuttua vuosien varrella, mutta jatkuva kehittyminen ja avoin keskustelu varmistavat, että digimarkkinointia tehdään aina ajankohtaisella ja vaikuttavalla tavalla.

"Voisin ehdottomasti suositella Primaqia sellaisille yrityksille kuin me – niille, joilla ei välttämättä ole itsellä markkinoinnin ammattiosaamista, mutta jotka tuntevat oman asiakaskuntansa ja markkinansa hyvin. Primaq osaa viestiä oikealla tavalla ja löytää parhaat kanavat, jotta se asiantuntemus saadaan välitettyä eteenpäin. Suosittelisin ilman muuta keskustelemaan heidän kanssaan!"

Oy Haveno Ab – Vihreän kaupungin tekijän kumppani
Haveno on suomalainen yritys, joka palvelee ympäristö-, infra- ja viherrakentamisen ammattilaisia. Yrityksen erikoisosaamista ovat kaupunkipuiden suojaus- ja hoitotuotteet, istutusastiat sekä hulevesien hallintaratkaisut, jotka edistävät kestävämpää kaupunkiympäristöä. Haveno ei ainoastaan toimita tuotteita, vaan tarjoaa myös asiantuntevaa tuotesuunnittelua ja räätälöityjä asennuspalveluita varmistaen, että ratkaisut palvelevat asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Yrityksen toimipiste sijaitsee Espoossa, mutta se palvelee asiakkaita työmailla ympäri Suomen. Haveno toimii tiiviissä yhteistyössä kaupunkien, suunnittelijoiden ja rakennusalan toimijoiden kanssa, jotta kaupunkiympäristöt voivat kukoistaa nyt ja tulevaisuudessa.