top of page

Primaq on saanut kauppalehden menestyjät-sertifikaatin


Kauppalehden Menestyjät-sertifikaatti

Meillä on ilo ilmoittaa, että Primaqille on myönnetty Kauppalehden Menestyjät-sertifikaatti!


Menestyjät-sertifikaatti on laadun ja luotettavuuden tae, joka myönnetään vain pienelle osalle suomalaisista osakeyhtiöistä – vain noin 8 % yltää Menestyjä-yritysten joukkoon.




Sertifikaatti kertoo siitä, että talousanalytiikan ammattilainen on tunnuslukuvertailujen perusteella todennut, että Primaq sijoittuu sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. Sertifikaatin myöntämisen perusteina tarkastellaan yrityksen taloudellista menestystä ja suorituskykyä, joita mitataan kuudella eri osa-alueella:

  • kasvu

  • kannattavuus

  • tulos

  • maksuvalmius

  • vakavaraisuus

  • riskinsietokyky


Nykyhetken lisäksi sertifikaatti ennakoi myös tulevasta menestyksestä, sillä Kauppalehden mukaan sertifikaatti on merkki siitä, että sen saaneet yritykset ovat osoittaneet, että johtaminen, liiketoimintastrategia ja prosessit, henkilöstön osaaminen, sitoutuneisuus sekä jatkuva kehittyminen ovat niillä hallussa. Tunnustuksen saaminen tuntuu erityisen merkittävältä juuri siksi, että sen myöntäminen rakentuu sellaisten osa-alueiden ja arvojen ympärille, joita olemme vaalineet Primaqin perustamisesta saakka – näistä tärkeimpänä haluamme nostaa esille omistautuneen henkilökunnan sekä asiakkaan ymmärtämisen. Meille on suuri ilo, että nämä asiat näyttäytyvät todistettavasti myös ulospäin.

Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu omistautuneelle ja ammattitaitoiselle tiimillemme sekä asiakkaillemme. Haluamme jatkossakin olla inspiroiva työnantaja ja luotettava kumppani, sillä menestys tuntuu parhaimmalta jaettuna. Menestytään siis yhdessä tulevaisuudessakin!

bottom of page