TULOKSIA DIGIMARKKINOINNILLA
Primaq Group on digitaalisen markkinoinnin toimisto, joka on jo lähes vuosikymmenen ajan auttanut monialaisia yrityksiä kasvamaan ja kehittymään digitaalisilla ratkaisuilla. Meidän erikoisosaamisemme kattaa kaiken aina hakukoneoptimoidusta sisällöntuotannosta näyttäviin ja tuloksellisiin mainoskampanjoihin sekä visuaalisesti vangitsevaan lyhytvideotuotantoon. Olemme luoneet menestystä niin B2B- kuin B2C-yrityksille, ja meille asiakkaiden liiketoiminnan kasvu on aina etusijalla.
Miksi valita Primaq kumppaniksi? Meille ei riitä pelkkä hyvä – tavoitteenamme on aina ylittää odotukset. Yhdistämme luovan ajattelun ja dataohjatun analytiikan tarjotaksemme ratkaisuja, jotka tuottavat konkreettisia tuloksia. Olemme strateginen kumppani, joka uskoo pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen markkinointiin. Asiakkaamme tietävät, että meihin voi luottaa, ja he palaavat kerta toisensa jälkeen, koska näkevät selkeät ja mitattavat tulokset.

MEIDÄN TARINAMME
Primaq sai alkunsa vuonna 2014 yksinkertaisesta visiosta; halusta auttaa yrityksiä kasvamaan ja tavoitteesta luoda työpaikka, jossa työnteosta oikeasti nautitaan. Tämä yhdistelmä asiakaskeskeistä lähestymistapaa sekä positiivista ja energistä työkulttuuria on ollut toimintamme perusta alusta lähtien. Innovatiiviset ideamme ja rohkeutemme kokeilla uusia asioita ennen muita sekä kykymme mukautua nopeasti muuttuvaan digitaalisen ympäristöön ovat olleet keskeisiä tekijöitä Primaqin kasvutarinassa.
Meidän todellinen ylpeytemme ja saavutuksemme eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään omaan kasvuumme, vaan ennen kaikkea niihin lukuisiin menestystarinoihin, jotka olemme saaneet kirjoittaa yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Vahva tiimi taustalla
Primaqin tiimi koostuu alansa huippuasiantuntijoista, joilla on vahvaa sertifioitua osaamista ja monipuolista kokemusta digimarkkinoinnin eri osa-alueilta. Jokaisella tiimimme jäsenellä on oma erikoisosaamisalueensa, ja juuri tämä takaa, että asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua kaikilla osa-alueilla.
Esimerkiksi Google Ads -mainonnasta ja hakukoneoptimoinnista vastaavat meillä henkilöt, joilla on syvällinen kokemus ja asiantuntemus Googlen työkaluista ja mainosratkaisuista. Copywritingiin ja sisältömarkkinointiin erikoistuneet tiimiläisemme hoitavat kaikki tekstintuotannon tehtävät – varmistaen, että viestisi puhuttelee juuri oikeaa yleisöä ja resonoi asiakkaiden kanssa. Lisäksi strategisesta suunnittelusta vastaavat kokeneet ja korkeastikoulutetut asiantuntijat, jotka rakentavat pitkän aikavälin suunnitelmat tarkoin määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti.
Arvostettu työpaikka® 2025–2026
Primaq on saanut Arvostettu työpaikka® 2025–2026 -sertifikaatin, joka perustuu henkilöstömme antamaan palautteeseen ja ulkopuolisen tahon toteuttamaan työntekijäkokemuskyselyyn.
Tulokset kertovat vahvasta ja kestävälle pohjalle rakennetusta työyhteisöstä:
-
Kokonaisarvio työpaikasta 91 %
-
eNPS +100 (kuinka todennäköisesti työntekijä suosittelisi Primaqia ystävälleen työpaikkana)
-
Mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta 5,0 / 5
Sertifikaatti kertoo siitä, että Primaqissa panostetaan aidosti hyvään johtamiseen, selkeisiin toimintamalleihin ja arkeen, jossa ihmiset voivat kehittyä ja tehdä työnsä hyvin. Meille tämä ei ole palkinto, vaan osoitus siitä, että yrityskulttuuri, osaaminen ja tekemisen laatu ovat kestävällä pohjalla.
Uskomme, että hyvinvoiva ja sitoutunut tiimi näkyy suoraan myös asiakkaillemme – parempana yhteistyönä, laadukkaampana tekemisenä ja tuloksina, joihin voi luottaa.


ARVOT, JOTKA OHJAAVAT TOIMINTAAMME
Yhdessä kohti menestystä.
Uskomme, että tiivis yhteistyö, rehellinen vuorovaikutus ja läpinäkyvyys ovat menestyksen kulmakiviä, oli kyse sitten sisäisestä tiimityöskentelystä tai asiakastyöstä. Tiimityöskentelyyn ja syviin asiakassuhteisiin panostaminen johtaa aitoon kumppanuuteen, liiketoiminnan kasvuun ja menestykseen.
ASIAKASKOKEMUS
Asiakaskokemus on tärkein.
Jokainen asiakkuutemme alkaa syvällisellä tutustumisella ja ymmärryksellä asiakkaan ainutlaatuisista tarpeista ja tavoitteista. Tämä auttaa meitä luomaan räätälöityjä ja vaikuttavia digimarkkinointistrategioita. Asiakaskokemus on meille enemmän kuin pelkkä sana; se on lupaus, jonka annamme jokaiselle asiakkaallemme.
ROHKEUS
Rohkeutta ajatella suuremmin.
Emme pelkää haastaa normeja tai kokeilla innovatiivisia lähestymistapoja. Rohkeutemme kasvaa, kehittyä ja ottaa riskejä on auttanut meitä luomaan uusia toimintamalleja ja palveluita, jotka vastaavat digimarkkinoinnin jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. Olemme valmiita kokeilemaan uutta ennakkoluulottomasti.






